Lankea (kinkku)kiusaukseen!


Kerman, perunan ja sipulin uunissa hyvin muhinut liitto lienee tähtiin kirjoitettu. Ei ihme, että herra Janssonkin lankesi aikoinaan kiusaukseen. Mutta tällä kertaa Blondin keittiössä syntyi sovellus, jossa kinkkukiusauksen houkuttelevuutta lisättiin valkosipulilla, homejuustolla, paseeratulla tomaatilla ja suolakurkulla! Tätä kisaukselle on koko perheen vaikea sanoa EI!




Kinkkukiusaus maistuu koko perheelle. 


Venäläissävytteinen kinkkukiusaus

iso vuoka/uunipannullinen
1 1/2 kg pakastettua perunasipulisekoitusta (tai reilu kilo perunoita ja 2 isoa sipulia)
500 g kinkkusuikaleita
5-7 valkosipulinkynttä
2 suolakurkkua
150-200 g sinihomejuustomuruja
1 dl silputtuja yrttejä (itse käytin salviaa ja persiljaa)
1 rkl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
LISÄKSI
5 dl kuohukermaa
500 g paseerattua tomaattia
2 rkl hunajaa tai muskavadosiirappia

Hienonna valkosipulinkynnet ja kuutioi suolakurkut, silppua yrtit.  Jos käytät perunoita ja sipulia, kuori ja suikaloi perunat ja silppua sipuli.
Pane kaikki ainekset kermaa ja tomaattia lukuunottamatta isoon uunivuokaan ja sekoita. Mausta suolalla ja pippurilla.
Sekoita keskenään kerma, paseerattu tomaatti ja hunaja tai siirappi. Kaada seos vuokaan ja sekoita.
Paista kiusausta 225 asteisessa uunissa noin 45-60 minuuttia tai kunnes kiusaus on kypsää.




Kommentit

Näitä on luettu