Blondi testasi: Sevanin hummukset


Meze-lautanen koottu Sevanin tuotteista
Hummus on kikherneistä, seesaminsiementahnasta eli tahinista ja mausteista tehty ihana tahna, johon ainakin minä olen heikkona. Se ei ensiksi maistu juuri millekkään, mutta yhtäkkiä huomaat, että kun olet antanut pirulle pikkusormesi, se on vienyt koko käden. Eli huomasin syöneeni sitä pitleivällä dipaten melkein koko kulhollisen.

Hummus on helppo nakki valmistaa itsekin, mikäli käyttää säilöttyjä kikherneitä. Pistän postaukseen oman vihreän hummukseni ohjeen, jonka kehittelin pari vuotta sitten.

Sevonin tuotteita löytyy Prismoista, S-marketeista ja hyvin varusteuista K-kaupoista. 

Tänään lähetti toi kotiovelleni vielä helpomman vaihtoehdon, nimittäin valikoiman valmiita Sevanin hummuksia, paketin falafeleja sekä purkillisen baba ghannouge -munakoisotahnaa. Tuotteita valmistaa ruotsalainen perheyritys, jonka isä Hrach Maroutian on kotoisin Libanonista. Perheelle on kunnia-asia, että tahnat tehdään aidoilla Lähi-idän resepteillä. Ja täytyy todeta, että hummuksesta, falafeleista ja baba ghannougesta kokoamani meze-lautanen oli ihan kelpo iltapala.  Raikasta ja maukasta, vaikka falafelit ehti kuvauksn aikana vähän kuivahtaakin. 

Sevanin hummukset ovat laktoosittomia, gluteenittomia ja vegaaneillekin sopivia tahnoja, joita voi käyttää lisukkeena tai niihin voi dipata kasviksia tai pitaleipää. Itse pyörittelin falafeleja salaatin ja tahnojen kanssa pienten tortillojen sisään.

250 grammaiset pakkaukset löytyvät kylmähyllyistä ja niiden hinta vaihtelee 2,59-3,59 euron välillä. Kurkkaa kylmähyllyyn Prismoissa, S-Marketeissa, Stockkan Herkussa tai hyvin varustetussa K-marketissa.

Ja tässä se kotitekoinen hummus:

Hummuksen sekaan voi hienontaa myös yrttejä.
Vihreä hummus
2 tlk säilöttyjä kikherneitä
2-4 valkosipulinkynttä
1 dl silputtua lehtipersiljaa
½ tl jeeraa eli juustokuminaa
½  dl seesamiöljyä
½ dl oliiviöljyä
½ sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria
Huuhdo ja valuta kikherneet lävikössä.
Pane kaikki ainekset monitoimikoneeseen ja pyöräytä karkeaksi soseeksi. Lisää joukkoon tarvittaessa vettä sen verran, että seos notkistuu tahnamaiseksi.
Lusikoi hummus tarjoiluastiaan ja tasoittele hiukan keskeltä. Lorauta päälle tilkka oliiviöljyä ja tarjoa pitaleivän tai pitakolmioiden kanssa.

Pitakolmiot
1 pkt valmiita pitaleipä
100 g sulatettua voita
seesaminsiemeniä
sormisuolaa
Halkaise pitaleipä ja leikkaa puoliskot kolmioiksi. Sivele kolmiot sulatetulla voilla, sirota pinnalle seesaminsiemeniä ja sormisuolaa.
Paahda leipiä 225-asteisessa uunissa muutama minuutti, kunnes kolmiot saavat hieman väriä.
Kolmiot sopivat dipattaviksi, sellaisinaan syötäviksi tai Fatoush-salaatissa käytettävksi.




Kommentit

Näitä on luettu